Leppävirta rallisprint 3.9.2016

Lauantaina ajettiin perinteikäs rallisprint kilpailu Leppävirralla, joka on ollut monena vuotena myös SM-sarjan osakilpailu.
Tänä vuonna kilpailu ajettiin kansallisena kilpailuna, mutta siitä huolimatta osallistujalista oli runsas ja tasokas. Kilpailijajoukosta löytyi mm. muutaman vuosi sitten Englannin rallimestaruuden voittanut Jukka Korhonen, joka oli ajamassa Historic luokan Escort BDA:lla
Omasta edellisestä kilpailusta oli pieni hetki vierähtänyt. Kilpailu meni ajotaukoa huomioiden erittäin hyvin. Toisella kierroksella tuli oma paras aika ja se riitti 2-vetoisten yleiskilpailussa 2. nopeimpaan aikaan, joka oli myös samalla oma luokkasijoitus.
”Auto on tällä hetkellä todella helppo ajaa ja mitään isompia riskejä ei tarvitse ottaa ,mutta uudet jarrut vaativat vielä kisatilanteessa hieman totuttelua.”
”Ajetaan vielä testiä ,niin saadaan 100% luotto tehtyihin muutoksiin.”
Seuraava kilpailu SM-rallisprint Laihialla

Tulokset:

Kuva kisasta:

Jättiläisenmaa rallisprint Paltamo 19.3.2016 & Kipari rallisprint, Rautavaara 20.3.2016

Viikonloppuna ajettiin tämän talven viimeiset kilpailut. Lauantaina ajettiin Paltamon Kivesvaaralla ja sunnuntaina talvikausi päätettiin Rautavaaralle.
Lauantaina kisattiin kilpailijajoukon keskuudessa legendaariseksi muodostuneella Kivesvaaran pätkällä.
Kilpailu sujui molemmilla kierroksilla hyvin ja lopputuloksissa päästiin tavoitteeseen eli luokkavoittoon ja samalla oltiin kilpailun nopein 2-vetoista autoa ajanut kilpailija.

Sunnuntaina suunnistettiin Rautavaaralle talven viimeiseen kilpailuun. Jos Kivesvaaran reitti suosi tehokasta F-ryhmän autoamme, niin Rautavaaran reitti oli profiililtaan täysin päinvastainen sisältäen paljon hitaita 2 ja 3-vaihteella ajettavia mutkia ja risteyksiä.
Rautavaaran kilpailu ei sujunut samalla tavalla kuin edellisenä päivänä ja lopputuloksissa kohtuullinen luokan 3. sija.

Talvikausi on paketissa ja auto on laitettu pukkien päälle odottomaan kesäkeliä.
Varmaa on se ,että taukoa pidetään ,niin kauan kunnes Ooppeli on saanut uudet vetoakselit / nivelet ja vaihteensiirtomekanismiin saadaan huomattava parannus.
Incar Teijo Karjalainen 
Jättiläisenmaa Tekaracing 02

Jaresco rallisprint ajettiin 27.2.2016 Siikajoella

Kilpailusta ei jäänyt paljon kerrottavaa ,koska vetonivel särkyi jo neljännessä mutkassa ensimmäisellä kierroksella.
Tauolla auto yritettiin saada kuntoon ,mutta katkennut vetonivel rikkoi samalla ,myös pyörän-navan, laakerin ja jarrulevyn.

Seuraavat kilpailut ajetaan Kivesvaaralla 19.3.2015 ja Kipari sprint 20.3.2016
Tämän jälkeen mietitään millä kalustolla jatketaan kilpailu kautta .
Vetoakseli ja vaihdevivusto muutos tulee maksamaan yli 3000e ,joten on aika miettiä kaluston vaihtamista.
Nämä muutokset ovat välttämättömiä jatkamisen kannalta tällä autolla.

”Lainaus Kainuunsanomista Jaresco sprintistä”

Kaj-UA:n Teijo Karjalaisen melkein ikuinen epäonni Opel Astran kanssa jatkui nyt vetoakselin katkettua avauskierroksella.
Nopea mies ei saanut tauolla vikaa korjattua ja jäi ilman tulosta.